Ruokarytmitys ja toimivat välipalat – kiire ei ole hyvä tekosyy

Huomaan toistuvasti asiakastyössäni miten kiireiseksi nykyihminen kokee ja järjestää arkensa, ja kuinka juuri terveydelle tärkeistä kulmakivistä karsitaan usein ensin mitä erilaisimmilla selityksillä.

Ravinnon (ja nesteytyksen) suhteen tingitään usein rytmittämisestä; syöminen ja juominen on epäsäännöllisistä, tai ne jätetään joskus jopa kokonaan väliin vaikkapa ajan puutteen vuoksi.

Tämän lisäksi edelleen pelätään syömisen lihottavan, ja luotetaan ainoastaan vanhoihin kalorilaskuoppeihin. Syömättömyys ei ole ratkaisu laihtumiseen. Itse asiassa se on tapa lihota ja sairastua.

 

Ruokarytmitys on yksi niistä ensimmäisistä kotiläksyistä, joka tulee omaksua osaksi elämää, ennen kuin pääset etenemään aineenvaihdunnallisesti solutasolla, tai jopa hifistelemään muilla hienosäädöillä ja erikoistuotteilla. Muistetaan, että meidän primitiivinen kehomme on täysin riippuvainen isännästään. Jos ei tule säännöllisesti polttoainetta, tehtaamme (kehomme) toiminta menee säästöliekille.

Alentunut aineenvaihdunta haastaa nykypäivänä enemmän kuin aikaisemmin kehomme toimintaa ja oireilut (lihominen, selluliitin lisääntyminen, sairastelu) ovat ilmiselvempiä.

 

Avainsana ruokarytmin toteuttamisessa on ennakointi.

Kiire ei kelpaa tekosyyksi epäsäännölliselle ruokailulle. Pyöritän itsekin omaa yritystä ja kolmen lapsen koulu- ja harrastusrumbaa, joten olen oppinut miten tärkeää tässäkin asiassa on suunnittelu ja ennakointi. Se on itseasiassa hyvin helppoa toteuttaa. Pidäpä laukussa vaikka aina mukana muutama hyväksytty välipala, niin päivän hektisyys ei vaikuta ruokarytmiisi.

 

Jotta pystyt toteuttamaan syömiset 2-3 tunnin välein, tulee sinun vain ennakoida ja pitää riittävä määrä helposti kuljetettavia ja säilyviä välipaloja.

Annamme kehomme aineenvaihdunnan laskea ratkaisevasti, jos syömme epäsäännöllisesti, tai jätämme ruokailuja ja välipaloja kokonaan väliin. Tämä näkyy väistämättä lihomisena ja selluliitin kertymisenä.

Mitä harvemmin syöt, sitä enemmän kerrytät. Kudoskertyminen koskee myös kehon omia rasvanpolttojätteitä. Energiapuutoksesta kärsivä solu tuottaa vain huonolaatuista työtulosta elimistössä, joten jatkuva epätasapainotila on haitallinen kokonaisterveydelle, ja näkyy tietysti myös estetiikassa.

Välipalan ei tarvitse olla mitään erikoista. Pienikin purtava riittää: kourallinen pähkinöitä, hedelmä, marketin näppärä luomu-smoothie, luomu-proteiinipatukka, keitetty kananmuna tai tumma luomusuklaa.

Muistathan myös, että solumme kiittävät vain sellaisesta ravinnosta, jonka ne tunnistavat. Vältä prosessoituja, synteettisiä, ja säilöntäaineellisia vaihtoehtoja.

 

Ole hyvä johtaja tehtaallesi ja mahdollista kehosi menestyminen. Toimivaa viikkoa kaikille ja paljon iloa,
Teresa

 

Teresa Sepponen on Method Pisara® -terveyskonseptin kehittäjä, funktionaalisen lääketieteen sairaanhoitaja, valmentaja ja mentori.

VARAA TÄÄLTÄ AIKA NÄYTEHOITOON TAI ILMAISEEN KONSULTAATIOOMME !

 

”Olemme unohtaneet vanhat vuosituhansia tunnetut totuudet fysiologiasta ja maailmankaikkeudesta. Haluan toimia solujen tulkkina, sillä ne eivät valehtele. Mielemme ja ulkokuoremme paljastavat solujen todellisen tilan ja lopulta sairastuvat ilman puhdasta kehoa. Minua kiinnostaa miten tätä mielenkiintoista ja humoristista elämän peliä pelataan. Haluan auttaa ja tuoda oppimani tiedon kaikille, jotka haluavat löytää oman terveyspotentiaalinsa.”

– Teresa Sepponen

Keskeiset linkit