Uudelleen rakennettu sidekudos kestää!

Näin alkuvuodesta moni meistä aloittaa taas terveellisemmän ja raikkaamman elämän ihanien joulunpyhien herkutteluiden ja tarpeellisen levon jälkeen. Arki on todellakin ehkä sitten kuitenkin ihmisen parasta aikaa!

Itse nautiskelen suunnattomasti ulkoilmalenkeistä ja säännöllisestä elämänrytmistä.


On myös tärkeää nauttia omien aikaansaannostensa tuloksista. Silloin jaksamme taas motivoitua paremmin uusiinkin haasteisiin.

Itse tapasin pitkästä aikaan klinikalla asiakkaan, jolle tehtiin muutama vuosi sitten Method Pisara® -selluliittiterapiasarja vatsaan. Vatsasta poistettiin senttejä ja selluliittia, lihasta treenattiin ja sidekudosta kiinteytettiin. Vatsan sidekudos oli hoitosarjan alussa selkeästi jo hyvin veltostunut – jopa niin paljon, että alavatsaan oli muodostunut riippuva pussi.

 

Method Pisara® -hoitosarjan lopputulos oli erittäin onnistunut: koko vatsa kiinteytyi, alavatsan riippuvaa pussimaista ihoa ei jäänyt näkyviin yhtään ja kuonakertymät (selluliitti) poistettiin kokonaan.

Tällä viikolla ylläpitohoidon ja tarkistuksen yhteydessä huomasimme, että asiakkaan sidekudokset olivat antaneet hiukan periksi. Kasvoissa näkyi ihon veltostumista, reisien iho oli löystynyt ja tämä sama muutos näkyi läpi linjan asiakkaan iholla. Pikku haastattelun jälkeen pääsimme kiinni tilanteeseen; asiakkaalla oli päällä luontainen viisikymppisen hormoniheilahdus, johon sidekudos lähes aina reakoi. Jopa omaksi yllätyksekseni tein meille kiitollisen huomion; ainoa alue, joka oli edelleen siisti ja kiinteä, ja jossa ei näkynyt yhtään tuoretta kuonakertymää, oli VATSA. Tosiaan, tämän alueen sidekudoshan oli rakennettu hoitosarjassa uudelleen.

 

Käyttäytyykö siis vanhentunut, mutta uudelleen rakennettu sidekudos kuten nuori sidekudos haasteellisissakin fysiologisissa muutoksissa?

Tämä oli minulle erittäin vahvistava käytännön tulos ja hyvä koulutus esimerkki kaikkeen siihen tietouteen, mitä olen vuosien varrella saanut koskien elastiini- ja kollageenisäikeitä.


Olen innostunut, onnellinen ja utelias. Nämä muutoksethan evät tietenkään koske pelkkää vartalon aluetta, vaan Method Pisaran® veitsettömän faceliftin pitkäaikaisvaikutus kasvojen sidekudoksen nuorentumiseen toimii samojen lakien mukaisesti. Joten, jos sinä haluat palauttaa vartalosi kiinteyden, meillä se onnistuu varmasti. Ja muista myös rauhoittaa kalenteriasi sille raikkaalle happihyppelylle!

 

Oikein hyvää, hyvinvoivaa ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille!
Voikaa hyvin, toivomme teille kaikille tarpeeksi,
Teresa

 

Teresa Sepponen on Method Pisara® -terveyskonseptin kehittäjä, funktionaalisen lääketieteen sairaanhoitaja, valmentaja ja mentori.

VARAA TÄÄLTÄ AIKA NÄYTEHOITOON TAI ILMAISEEN KONSULTAATIOOMME !

 

”Olemme unohtaneet vanhat vuosituhansia tunnetut totuudet fysiologiasta ja maailmankaikkeudesta. Haluan toimia solujen tulkkina, sillä ne eivät valehtele. Mielemme ja ulkokuoremme paljastavat solujen todellisen tilan ja lopulta sairastuvat ilman puhdasta kehoa. Minua kiinnostaa miten tätä mielenkiintoista ja humoristista elämän peliä pelataan. Haluan auttaa ja tuoda oppimani tiedon kaikille, jotka haluavat löytää oman terveyspotentiaalinsa.”

– Teresa Sepponen